Taannoin kirjoitin artikkelin parhaista takeista ja haalareista koiralle talveksi ja siellä taisin mainita, että en suosittele takkia metsälenkeille. Artikkelissa perustelen tämän omaan kokemukseen pohjautuvaan kokemukseen, että lepattavat helmat jäävät helposti kiinni puiden oksiin. No… nyt joudun perumaan sanani, koska tässä testiin saadussa uudistetussa Finnero Sport takissa on kätevät jalkaremmit, niin ei muuten lepattele. Ainut, että, jouduin hieman siirtämään uusien jalkaremmien yläosia hieman alemmas, jotta narut eivät mene neidin naisasioihin. 🙂
Soft-shell kankaassa sen salaisuus
Joidenkin takkien kahisevat materiaalit saattavat olla koiralle ärsyttäviä ja se aiheuttaa koiralle epämukavuutta. Tämän takin kanssa ei ole sitä ongelmaa, sen soft-shell kangas on aivan ihanan pehmeä ja meidän Iisa todellakin sujahti vaatteeseen heti. Takissa on myös kätevät kuminauhat, joilla voi kiristää kangasta sopivaksi kaulan sekä rinnan kohdalta. Asiaan kuuluvasti on myös heijastintereet ommeltu takkin kylkiin, jotta näkyvyys pimeällä olisi parempi. Suosittelisin kuitenkin lisäksi jotain muutakin heijastinta.
Uskon, että tämän kanssa voidaan mennä jopa hieman lämpimämmällä lumisellakin kelillä pihalle riehumaan ilman, että takin sisäpuoli on täynnä lunta. Se jää testattavaksi vielä talvelle. 😉

Uudistukset tekevät eron
Vaikka Finnero Sport -takki on ollut markkinoilla jo aiemmin, tämän uudistetun version muutokset ovat enemmän kuin tervetulleita. Selkäpuolelle lisätty luukku talutushihnaa varten on yksityiskohta, joka helpottaa huomattavasti koiran pukemista. Nyt valjaita ei tarvitse asetella takin päälle, mikä säästää aikaa ja vaivaa etenkin, kun koiralla käytettävät valjaat vaativat näin jatkuvaa säätämistä.
Lisäksi takin helma on pidempi kuin aikaisemmassa mallissa, mikä suojaa paremmin koiran takapäätä viimalta ja kosteudelta. Takin helma ‘kääntyy’ todella hyvin kylkien muotoon sopivaksi eikä pönöttele, niin kuin joskus saattaa takeissa nähdä. Tämä pieni, mutta tärkeä lisäys tekee takista erityisen hyvän valinnan Suomen vaihtelevaan ilmastoon. Kaiken kaikkiaan sekä Iisa, että minä tykättiin uudesta takista paljon.
Pakko on mainita vielä kuvassa näkyvä Finneron Rescue talutin, jonka saimme myös testiin: aivan loistava hihna, joka ei muuten lipeä käsistä! Hihna on tehty polypropeenista, jonka rakenteeseen on kudottu liukumista estävä kuminen materiaali. Finnero lahjoittaa myös osan hihnojen myyntituotosta Rescueyhdistys Kulkurien toiminnan tukemiseksi. Tämä hihna on ihan 5/5 nuorisokielellä ilmaistuna. 😄

Yhteenveto: Finnero Sport takki koiran ulkoilun monipuolinen ratkaisu
Finnero Sport -takki osoittautui erinomaiseksi valinnaksi aktiiviselle koiralle, joka liikkuu monenlaisissa ympäristöissä. Pehmeä soft-shell kangas ja pehmeä fleece sisäpuolella, säädettävät kuminauhat, jalkaremmit sekä talutinhihnaluukku takaavat mukavan ja huolettoman käyttökokemuksen. Kaiken kaikkiaan sekä minä että Iisa olemme erittäin tyytyväisiä tähän tuotteeseen, joka toimii arjessa loistavasti niin kaduilla kuin umpimetsässäkin.
Yksityiskohtaiset tiedot ja oman takin karvaiselle kaverillesi voit käydä ostamassa Finneron sivuilta osoitteesta: https://www.finnero.fi/product/579/uudistettu-malli-finnero-sport-softshell-takki-koiralle .